Suunnittelijana ukrainalainen taideopiskelija
Viron valtionpankki (Eesti Pank) laski 8.7.2022 liikkeelle uuden, kahden euron nimellisarvoisen erikoiskolikon, jonka tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Ukrainan keskuspankille. Kolikon on suunnitellut sodan runtelemasta kotimaastaan Viroon pakolaisena tullut Daria Titova, joka opiskelee Viron Taideakatemiassa. Hän voitti kolikon suunnittelusta järjestetyn kilpailun.
Myyntiin – tarkemmin sanottuna internetin kautta tilattavaksi (Omniva online shop) – tullut erikoiskolikko pakkauskortteineen maksaa 18 euroa. Kolikkoa lyödään 40’000 kappaleen painos, mutta tarvittaessa määrää voidaan kasvattaa. Viron pankki tekee kolikon omakustannushintaan, jotta avustussumma saadaan maksimoiduksi.

Ukrainalle omistettuun kolikkoon on kuvattu lintua kädessään pitävä tyttö sekä vehnän tähkä.
Laajempaan levitykseen ensin nettitilauksena julkaistava kahden euron erikoisraha tulee loppuvuonna 2022. Kaikkiaan kolikkoa lyödään kaksi miljoonaa kappaletta. Viron Pankki päätti kaksivaiheisesta julkaisemisesta, jotta erikoiskolikon tuloja saadaan vapaudestaan taistelevalle Ukrainalle mahdollisimman pian.
Kolikko julkaistiin poikkeuksellisen nopeasti, vain neljässä kuukaudessa. Hankkeen valmistelu alkoi huhtikuussa 2022, alle kaksi kuukautta Venäjän hyökkäyksen alusta. Normaalisti tällaisen erikoisrahan toteuttaminen vaatii vähintään 18 kuukautta.
Suunnitteluvaiheessa keskeinen tekijä oli Viron Taideakatemia, jossa Ukrainasta paenneet alan opiskelijat saivat suoraan jatkaa opintojaan. He myös järjestivät suunnittelukilpailun, jonka lopputuloksen valitsi ja vahvisti Eestin Pankin johtokunta. Pankin päätöksellä kolikon kuvapuolelle lisättiin teksti SLAVA UKRAINI – Kunnia Ukrainalle. Tämä vapautta ja sitkeyttä kuvastava sanapari on 1900-luvun alun itsenäisyyssodan aikainen ja myöhemmin käytetty iskulause, ja sitä käytetään myös tavallisena tervehdyksenä.
Eestin Pankin päätöksen jälkeen ehdotus erikoiskolikosta on vielä edellyttänyt Euroopan Komission sekä EU:n muiden jäsenvaltioiden hyväksymistä. Kolikot lyötiin Slovakiassa ja erikoispainoksen kortit, joiden päällyksessä on hankkeen toteuttajien tiedot sekä viron- ja englanninkieliset tekstit Ukraina ja vapaus, painettiin Puolassa.
● Eesti Pank. 8.7.2022; The coin card featuring the two-euro coin for Ukraine went on sale | Press releases | Eesti Pank