Samothraken Nike Lego-veistoksena

Maailman kuuluisimpiin lukeutuva veistos, yli 2’200 vuoden ikäinen Samothraken Nike ”heräsi henkiin” Lego-palikoista koottuna pienoismallina japanilaisen avaruustekniikkainsinöörin kätevissä käsissä. Veistos kuvaa antiikin Kreikan voiton jumalatarta Nikeä, jonka patsas löydettiin Samothraken saarelta vuonna 1863. Kokonaisena löydetty marmoriveistos on tätä nykyä Pariisissa, Louvren taidemuseon yhtenä kuvatuimmista ja ihailluimmista teoksista.

Japanilainen avaruustekniikan insinööri Tatsuya Arai on jo pitkään ollut kiinnostunut antiikin historiasta ja on matkaillut useita kertoja Kreikassa arkeologisilla ja historiallisilla paikoilla. Työssä käyvillä ihmisillä on ollut koronapandemian aikana karanteenien ja etätyövaiheiden takia paljon aikaa harrastuksille, ja Arai käytti tätä aikaa yhdessä lastensa kanssa Legojen parissa. Matkoillaan Arai on aikaisemmin käynyt Louvressa, ja monen kulttuuriharrastajan tavoin hän on viettänyt patsaan äärellä tuntikausia piirtäen Nikestä luonnoksia ja malleja omiin vihkoihinsa.

Samothraken Nike. Vasemmalla Lego-malli ja oikealla Pariisin Louvressa oleva aito veistos. Kuva: Wikipedia.

Samothraken Nike on veistetty valkoisesta marmorista, joka on ilmeisesti peräisin Paroksen saarelta. Vihreästä Rhodoksen marmorista tehty jalusta on veistetty aluksen keulan muotoon. Pienoismallin kokoamiseen insinööri tarvitsi kaikkiaan 526 legopalikkaa – vaalean ruskeita jalustaan ja siniharmaita palikoita itse jumalattaren torsoon. Valmiina Lego-Nike on mitoiltaan 14 x 18 x 24 senttimetriä. Oikea Samothraken Nike -veistos on 3.28 metrin korkuinen.

Saatuaan Niken kootuksi Arai lähetti työn Lego-valmistajalle malliksi, jonka hän toivoi johtavan uuden rakennussarjan ottamiseen tuotantoon. Jos Nike kiinnostaa riittävän monia potentiaalisia asiakkaita, Nike saattaa hyvinkin päästä kauppojen hyllyille. Tähän tarvitaan kuitenkin ensin suositus 10’000 legoharrastajalta. Suosituksen voi lähettää palikkavalmistajalle internetin kautta.

● Kalias, Angela, 2022. Greek City Times; LEGO Nike Of Samothrace (greekcitytimes.com)