Jeremy Mayer: Taidetta hylätyistä kirjoituskoneista

Vuonna 1972 syntynyt yhdysvaltalainen kuvanveistäjä Jeremy Mayer on tullut tunnetuksi erikoisesta veistostensa materiaalista: Mayer on jo vuosikymmenien ajan kerännyt vanhoja mekaanisia kirjoituskoneita, jotka purkamalla taiteilija saa käyttöönsä hyvin monipuolisen kokoelman yksittäisiä, eri muotoisia elementtejä veistosten aineksiksi.

Veistoksia kootessaan Mayer ei yhdistä kappaleita liimaamalla, juottamalla tai hitsaamalla, vaan jokaisessa liitoksessa käytetään puretuista kirjoituskoneista saatuja ruuveja, muttereita ja salpoja – kuin Lego-palikoita kooten, Maeyr on kuvaillut työtään. Tyypillistä mekaanisessa, ennalta arvaamattomassa työskentelyssä on, että usein jo yhteen liitettyjä palasia on irrotettava ja uusia osia sovitettava niiden tilalle toivotun hahmon luomiseksi.

Jeremy Mayer. Lintuaiheinen, kirjoituskoneen osista luotu veistos. Kuva: Jeremy Mayer, Facebook.

Tunnetuimpia ja koko uran ajan huomioiden lukuisimpiakin ovat Mayerin lintuveistokset, joiden lajikirjo ulottuu uhmakkaista ja kookkaista korpeista tai pöllöistä pieniin ja siroihin varpuslintuihin. Kirjoituskoneiden purkuosista syntyy kyllä vaikka luonnollisen kokoisia ihmishahmoja tai nykyteknologian ylistyksenä pidettävien drooni-lennokkien malleja. Suurikokoisiin teoksiin tarvitaan kirjoituskoneosien lisäksi muita, vankempia tukimateriaaleja.

Mayerin innostus kirjoituskoneisiin on lähtöisin jo 1980-luvulta, jolloin 10-vuotias poika kirjoitti paperille perheen Underwood-kirjoituskoneella MTV-lähetyksessä kuulemiensa laulujen sanoja. Ensimmäiset veistoksensa kirjoituskoneiden osista Mayer teki jo vuonna 1994. Mekaanisten irto-osien tuoma mahdollisuus yhä uusien mallien ja aiheiden luomiseen pitää Mayerin jo lähes kolmen vuosikymmenen mittaisen uran aktiivisena.

Jeremy Mayerin kirjoituskoneteoksia on ollut muun muassa San Franciscon Modernin taiteen museossa, näyttelyissä Pariisissa sekä Ripleyn Usko tai Älä (Ripley’s Believe or Not) -museossa.

● Jeremy Mayer. 2022. Sculpture; Jeremy Mayer Typewriter Assemblage Sculpture