Odessa haluaa eroon venäläistaustaisesta tunnuksestaan

Suunnittelija ollut persona-non-grata jo vuodesta 2017

Eteläisessä Ukrainassa sijaitseva Mustanmeren satamakaupunki Odessa on ollut otsikoissa Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman hyökkäyssodan aikana ajoittaisten ohjusiskujen takia. Uutisten ykkösaiheena kaupunki oli heinäkuun puolivälissä, kun venäläiset kohdistivat ohjusiskuja kaupungin satamaan. Sodassa ohjukset eivät ole harvinaisuus, mutta tuon hyökkäyksen julkeus oli todella pöyristyttävää, olivathan venäläiset vain päivää aikaisemmin sitoutuneet turvaamaan viljakuljetukset Ukrainan satamista ulkomaille. Jo ennen tätä episodia Odessan asukkaat olivat nousseet vastustamaan kotikaupunkinsa tunnukseksi valittua symbolia.

Ankkurin ja sydämen yhdistelmänä koettavan tunnuksen suunnitteli vuonna 2011 venäläinen muotoilija Artemy Lebedev Odessan matkailuorganisaation tilauksesta. Lebedevin suunnittelema logo oli tarkoin viimeistely sekä muodon että värien suhteen käytettäväksi kaikessa sa kaupungin virallisessa viestinnässä kirjepapereista ja lomakkeista katukyltteihin ja matkamuistoesineisiin ja T-paitoihin. Kymmenen vuotta käytössä ollut tunnus otettiin niin innokkaasti vastaan, että kaupunki teetti logosta myös pronssiveistoksen oopperan edustalle. Tunnusta pidetään niin virallisena Odessan symbolina, että kaupunki on lahjoittanut sen kopioita monille kansainvälisille ystävyyskaupungeilleen.

Odessan virallinen logo, suunnittelija Artemy Lebedev.

Lebedevin ja samalla Odessan logon asema muuttui radikaalisti, kun Ukraina joutui brutaalin hyökkäyksen kohteeksi. Tunnuksen venäläinen suunnittelija tunnetaan presidentti Vladimir Putinin ystävänä, joka on sodan aikana vähätellyt hyökkäystä. Viimeinen pisara odessalaisille oli, kun Lebedev julkisesti kiisti maanmiestensä Buchan kaupungissa tekemät siviilien joukkosurmat ja muut epäinhimilliset raakuudet. Seuraajilleen Lebdev vakuutti Buchan tapahtumista kertovien uutiskuvien olleen lavastettuja, ja että kaupungissa surmansa saaneet olivat menehtyneet Ukrainan armeijan tykistötulituksessa.

Artemy Lebedevin Odessa-logon pronssiveistos. Kuva: The Odessa Journal.

Logokysymyksestä tuli virallinen, kun kaupunginvaltuutettu Petr Obukhov ehdotti Lebedevin tunnuksen hylkäämistä ja uuden logon suunnittelua. Käytössä olevan tunnuksen tekijänoikeudet ovat suunnittelijalle, eikä tunnuksen olemassaoloa voi kieltää. Mutta kaupunki on ainoa, joka voi ja saa päättää virallisesta ja kaupungissa julkisesti esillä olevasta tunnuksesta, joten sydän-ankkurin voi poistaa vaikka heti.

Artemy Lebedev on ollut ei-toivottu henkilö (persona non-grata) jo vuodessa 2017, saatuaan talousrikosyhteyksiensä takia maahantulokiellon Ukrainaan.  

● Poletti, Ugo. 2022, Kyiv Post, 23.7.2022;  Scandal in Odesa: No to City’s Anchor-Heart Symbol by Putin Sympathiser – KyivPost – Ukraine’s Global Voice