14’000 vuoden ikäinen kivikaiverrus edustaa uutta tyylisuuntaa

Kivipiirros auttaa jopa evoluutiotutkimuksessa

Espanjan Kataloniasta heinäkuun 2022 lopulla tehty arkeologinen löydös on aarre niin historian, taiteen kuin evoluutiobiologian asiantuntijoille. Cova Gran de Santa Linya -nimiseltä arkelogiselta alueelta löytyneen, yli 14’000 vuoden ikäisen kaiverruksen 3-ulotteinen mallinnus osoitti kuvan esittävän pyreneidenvuorikaurista (Capra pyrenaica pyrenaica), joka lajina kuoli sukupuuttoon tammikuussa 2000.

Löytö on jatkoa Kataloniassa aikaisemmin tehdyille kallio- ja luolamaalausten tutkimuksille. Piirros on irtonaisessa kalkkikivilohkareessa, joka on kivilajianalyysin mukaan tuotu jostain muualta. Kaiverruksia on lohkareen molemmilla puolilla: Toisella puolella on vuorikauriin kuva, ja toiselle puolelle on luonnosteltu löytöpaikan maisemakuva. Yhteistä kuville on tälle aikakaudelle uusi, entisistä luolamaalauksista ja -piirroksista selvästi erottuva kuvaustapa.

Kuvat on kaiverrettu kiveen yksinkertaisin, ainakin ensi katsomalta satunnaisin tai abstraktein linjoin. Tarkka tutkimus osoittaa, että harvojen linjojen avulla luodut kuvat ovatkin tarkoin harkitun monimutkaisia, ja että niiden tekijän tai tekijöiden on täytynyt olla älykkäitä ja teknisesti erittäin taitavia. Näistä kuvista barcelonalaistutkijat sanovat löytäneensä aivan uuden kuvataiteen tyylisuunnan, joka eroaa täysin tätä aikakautta vanhemmista, mahdollisimman realistisista kalliopiirroksista.

Kivikaiverruksia Cova Gran de Santa Linyasta. Kuva: Barcelonan autonominen yliopisto.

Piirroksessa esitetyn vuorikauriin sukupuuttoon johtanutta kehitystä ei oltu riittävästi tutkittu, joten lajin kehityslinjoista ei ole arkistoissa tarkkaa kuvaa. Myöhäiseltä kivikaudelta (myöhäispaleoliittiselta ajalta), yli 14’000 vuoden takaa oleva kuva eläimestä antaa evoluutiotutkijoille tärkeää taustatietoa lajista. Barcelonan Autonomisen yliopiston tutkijoiden löytämä kaiverrus on samalla paikalla, josta hieman aikaisemmin löydettiin jokseenkin yhtä vanha, osittainen ihmisen luuranko.  

Pyreneidenvuorikauriin sukupuutto tapahtui dramaattisesti, kun viimeisen elossa olleen yksilön päälle kaatui kohtalokkain seurauksin. Kolmisen vuotta tapauksen jälkeen tutkijat onnistuivat kloonaamaan vuorikauriin, mutta tämä ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa sukupuuttoon kuolleen eläimen klooniyksilö menehtyi heti syntymänsä jälkeen.

● Universitat Autonoma de Barcelona, 28.7.2022; Engraved block found at the Cova Gran de Santa Linya: a visual challenge dating back 14,000 years – Univer sitat Autònoma de Barcelona – UAB Barcelona