Turkkilaisia kieliä käyttää 350 miljoonaa ihmistä noin 30 maassa
Menestyksekkäiden kirjailijoiden koko tuotannosta julkaistaan eri maissa ja eri kielialueilla koottuja teoksia, joissa yhtenäiseen asuun painetut kirjat ja muut painetut tuotokset esitetään yhtenäisessä asussa. Samanlainen kunnianosoitus on saatu valmiiksi kokonaiselle kielikunnalle, turkkilaisille kielille. Turkki on näistä kielistä ylivoimaisesti tärkein ja laajimmin käytetty, mutta kielikuntaan kuuluu noin 30 erillistä, omilla alueillaan tärkeää ja keskenään läheistä sukua olevaa kieltä. Turkkilaisten kielten käyttöalue ulottuu Itä-Euroopasta Siperiaan ja Kiinan länsiosiin. Alueella asuu yli 350 miljoonaa ihmistä (1).

Kielialueen poliittista, taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä edistää ja koordinoi turkkilaisten kielten valtioiden järjestö (englanniksi Organization of Turkic States), jonka puheenjohtajamaa vuonna 2022 on Uzbekistan. Tämän maan pääkaupungissa Taškentissa julkistettiin 22.11.2022 ennen näkemätön kirjallinen jättihanke, Turkkilaisten kielten mestariteokset. Sadasta yhtenäiseen asuun sidotusta kirjasta koostuvan kokoelman käytännön toteutuksesta vastasivat kielialueen kirjailijoiden yhteisö sekä Uzbekistanin tasavallan tiedeakatemia. Turkkilaisten kielten valtioiden järjestön jäsenmaita ovat Turkki, Kazakstan, Kirgistan, Azerbaidžan ja Uzbekistan, ja lisäksi ryhmän tarkkailijajäseninä ovat Unkari ja Turkmenistan sekä monet kansainväliset järjestöt ja yhteisöt (2).
Mestariteokset-kirjoihin on koottu turkkilaisella kielialueella julkaistuja kirjoja, näytelmiä ja muuta kirjallista aineistoa kattavasti laajan alueen eri osista. Teossarjan kunnianhimoisena tavoitteena on edistää kirjallisuuden, taiteen ja muun kulttuurin tuntemusta kielialueella. Kirjasarja julkaistiin nyt uzbekin kielellä, mutta Mestariteokset kokonaisuudessaan on tarkoitus saada käännetyksi yhteistyöalueen kansallisille kielille lähivuosina. Eri maissa ja eri kielillä julkaistujen teosten kääntämiseen uzbekiksi tarvittiin yli 200 ammattikääntäjän usean vuoden työpanos (3).
● (1). Wikipedia; https://fi.wikipedia.org/wiki/Turkkilaiset_kielet
● (2). Organization of Turkic States, 23.11.2022. 100-volume complex “Masterpieces of Turkic Literature” was presented in Tashkent; 100-volume complex “Masterpieces of Turkic Literature” was presented in Tashkent | News | Türk Devletleri Teşkilatı (turkkon.org)
● (3). Turkey Posts English, 22.11.2022; 100-volume “Masterpieces of Turkish Literature” book series introduced in Uzbekistan (postsen.com)