Teneriffa ei huoli Rodin-museota

”Liian kallis, ei paikallista yhteyttä”

Espanjaan on perustettu suuria, kansainvälisesti kuuluisia taidemuseoita, joiden sijaintikaupungit ovat saaneet paljon myönteistä julkisuutta ja myös kaivattua taloudellista hyötyä. Mutta tämä tie kulttuurin rikastuttamiseen näyttää olevan lopussa, kun Kanarian saarten satamakaupunki Santa Cruz de Tenerife kieltäytyi Pariisissa toimivan Rodin-museon (Musée Rodin) aloitteesta perustaa museo Kanarian saarille. Hanketta on valmisteltu reilun vuoden ajan, ja tänä aikana niin paikalliset päättäjät ja taidepiirit kuin koko Espanjan kulttuuriväki vetosivat voimakkaasti yrityksen kaatamiseksi jo ennen käynnistymistään.

Ajattelija (Le Penseur). Taiteilija: Auguste Rodin. 1902. Musée Rodin, Pariisi. Kuva: Kai Aulio.

Rodin-museon kaatuminen jo valmistelussa oli yllätys, ovathan samankaltaiset hankkeet Espanjassa onnistuneet. Suuria yleisömenestyksiä, paikallista mainetta ja myös taloudellisesti hyvää tulosta ovat tehneet Bilbaon kaupunkiin perustettu nykytaiteen Guggenheim-museo sekä Málagan Picasso-museo. Mutta Teneriffalla yritykseen ei uskottu, ei taloudellisesti kannattavana sen enempää kuin riittävänä turistien houkutuksena tai alueellisena vetovoimatekijänä.

Tavoitteena oli perustaa Santa Cruziin Rodin-museon toimipiste, johon olisi sijoitettu 83 maailmankuulun kuvanveistäjän Auguste Rodinin teoksia. Näistä ainakin 68 olisi ollut pieniä ja keskikokoisia, Rodinin veistosten pronssijäljennöksiä. Museon käynnistämisen oli arvioitu vievän joitakin vuosia. Auguste Rodin (Francois Auguste Réne Rodin; 1840–1917) oli ranskalainen kuvanveistäjä, jonka tunnetuin veistos Ajattelija (ranskaksi Le Penseur) on yksi maailman tunnetuimmista patsaista.

Mutta hanke lopahti jo ennen ensimmäistäkään konkreettista toimenpidettä. Museota vastustettiin ensin hinnan takia. Kaupungin olisi pitänyt sijoittaa museon perustamiseen 16 miljoonaa euroa, ja toiminnan käynnistämisen jälkeen juoksevat käyttökulut olisivat niin ikään langenneet kanarialaisten maksettaviksi.

Musée Rodin, Pariisin Rodin-museo on suosittu turistikohde, mutta Kanarian saarilla vastaavaan ei uskottu.

Talouden lisäksi myös museon taiteellinen ja kulttuuripoliittinen merkitys katsottiin liian vähäisiksi. Paikallisten taiteilijapiirien lisäksi koko Espanjan laajuisen kriittisen keskustelun jälkeen monet johtavat asiantuntijat ja mielipidevaikuttajat vetosivat Santa Cruziin hankkeen kaatamiseksi. Samoilla linjoilla olivat myös taiteilijoiden yhdistykset. Sosiaalisen median kautta koottuun vetoomukseen saatiin yli kolme tuhatta allekirjoitusta pysäyttämään museovalmistelut.

Arvovaltaisin hankkeen vastustus tuli La Laguna -yliopiston taidealan laitoksen henkilökunnalta, joka totesi projektin olevan saatavaan hyötyyn nähden ylimitoitettu ja liian kallis. Yliopistoväen mukaan kansainvälinen hanke söisi niin paljon resursseja, että tällä olisi vakavasti paikallisten kulttuurin kehitystä haittaava vaikutus. Vastustus ei jäänyt paikallistasolle. Koko Espanjan taidepiirien riippumaton järjestö, Instituto de Arte Contemporaneo, korosti lausunnossaan, että ulkopuolelta tuleva museohanke ei mitenkään liity Kanarian saarten kulttuuriin, joka on pandemian ja talouden taantuman takia muutenkin vaikeuksissa.

Ilman paikallista tukea museolla ei olisi mitään menestymisen mahdollisuuksia, joten Pariisin Rodin-museon johtaja Amélie Simier lähetti tammikuun 2023 alussa viestin Santa Cruzin pormestarille todeten museon vetäytyvän hankkeesta. Pormestari Jose Bermudez puolestaan totesi, ettei projektin kaatuminen muuta kaupungin halua ja kykyä panostaa paikallisiin perinteisiin ja kulttuuriin.

● Dafoe, Taylor. 2023. Artnet News, 5.1.2023; Paris’s Rodin Museum Has Scrapped Plans to Open a $17 Million Outpost in the Canary Islands | Artnet News