• Elisabet II:n kunniaksi teetetyt koiraveistokset eivät innostaneet ostajia

    Yksi corgi saa kodin kuninkaan Sandringhamin kartanosta Yhdistyneen kuningaskunnan pitkäaikaisen hallitsijan, syyskuussa 2022 edesmenneen kuningatar Elisabeth II:n elinikäinen kiintymys koiriin, etenkin corgi-rotuun on kaikkien tiedossa. Tähän läheiseen suhteeseen vedoten Norfolkin piirikunnassa sijaitseva Broadland District Council -hallintoelin teetti kuningattaren 70-vuotista hallitsijataivalta kunnioittaneen Queen’s Platinum Jubilee -juhlan kunniaksi seitsemän corgi-aiheista veistosta. Koirat sijoitettiin taajamayhteisöihin muodostamaan yhtenäinen taidepolku.…

  • Picasson ruumis -veistos on turistikohde ja selfie-magneetti

    Pablo Picasso (1881–1973) on nykytaiteen suurimpia nimiä, jonka teokset ovat minkä tahansa taidenäyttelyn kohokohtia. Näin on myös Madridissa, Espanjassa, jossa ihmiset suurin joukoin jonottavat ARCO-nykytaidenäyttelyyn nähdäkseen ”Picasson” – ei kuitenkaan maalausta, grafiikkaa tai keramiikkateosta vaan ihan itsensä näköisen taiteilijan. Ei tosin vuonna 1973 kuollutta Pabloa, mutta täsmälleen valokuvista tutun näköisen ja tuttuakin tutumpiin vaatteisiin pukeutunutta…

  • Ukraina julkaisi Putinia pilkkaavan postimerkin Banksy-muraalista

    Julkaisu sodan vuosipäivänä Ukrainan postilaitos ”juhlisti” Venäjän aloittaman hyökkäyssodan 1-vuotispäivää 24.2.2023 julkaisemalla postimerkin, jonka aiheena on kansainvälisesti kuuluisan katutaiteilija Banksyn ukrainalaiseen, Borodyankan kaupungissa pommitettuun rakennukseen maalaama muraali. Postimerkkiin päätyneessä seinämaalauksessa judoasuun pukeutunut poika lennättää maahan aikuisen, Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia muistuttavan aikuisen miehen. Putin tunnetaan urheiluhenkisenä miehenä, jolla on judossa musta vyö. Postimerkissä kuvaan on…

  • Kirkasta kirkkotaidetta kivihiilestä

    Antrasiitin kauneus ja kauheus samassa paketissa Kaikkihan tietävät, että hiili on mustaa. Ja useimmat tietävät myös, että kivihiilen poltto on aikamme vakavimman ympäristöongelman ilmastonmuutoksen fossiilisista aiheuttajista kaikkein vakavin. Harvempi sen sijaan on katsonut kivikovaa kivihiililohkaretta läheltä ja nähnyt, kuinka kauniin kiiltäviä kappaleen halkeamispinnat ovat. Tätä kauneutta käyttää hyväkseen suunnittelija ja taiteilija Paul Cocksedge, jonka kivihiilikappaleista…

  • Ukrainan taideaarteita turvapaikkaan ja näyttelyihin Sveitsiin

    Hyvin pian nyt jo vuoden jatkuneen Venäjän hyökkäyssodan alettua Ukrainan taidehallinnossa alettiin valmistella kokoelmien suojaamista suorilta pommitusten tuhoilta ja maahantunkeutujien harjoittamalta ryöstelyltä. Museoiden ja gallerioiden arvoteoksia siirrettiin tuntemattomiin turvapaikkoihin, ja mahdollisuuksien mukaan esineistöä pyrittiin siirtämään ulkomaille. Kiovassa toimivan Kansallisgallerian johtaja Juri Valulenko selvitteli mahdollisuutta saada arvokkaimpia teoksia suljettujen ja salaisiksi määrättyjen turvapaikkojen sijasta ulkomaille –…

  • Walt Disney ”herää eloon” hologrammina yrityksen 100-vuotisjuhliin

    Populaarikulttuurin kaikkien aikojen merkittävimpiin vaikuttajiin lukeutunut Walt Disney (oikeammin Walter Elias Disney; 1901–1966) loi elokuva- ja viihdeimperiumin, joka on näyttänyt suuntaa ja ollut esikuvana koko viihdealalle jo sadan vuoden ajan. The Walt Disney Company -yrityksen monipuolisia saavutuksia esittelevä Disney 100 Years of Wonder -juhlanäyttely avautui Yhdysvaltain Philadelphiassa 18.2.2023 ja lähtee myös kansainväliselle kiertueelle. Euroopassa näyttely…

  • Kuningas Charles III:n kruunajaistunnus Apple-suunnittelijalta

    Vanha ja uusi lyövät kättä Yhdistyneen kuningaskunnan uuden hallitsijan, kuningas Charles III:n kruunajaisia varten tilatussa tunnuksessa. Traditiota tunnuksessa edustavat kuningaskunnan neljän valtion kansalliskasvit sekä vuosisatojen ikäisen kuninkaallisen kruunun yhdistelmästä koostuva kuva-aihe. Modernia maailmaa puolestaan edustaa symbolin suunnittelija, Jony Ive ja LoveFrom -designstudio. Ive on tullut tunnetuksi useiden Apple-teknologiayrityksen lippulaivatuotteiden pääsuunnittelijana. Britannian kansallislipun väreihin sommitellun tunnuksen…

  • New Yorkin Metropolitan -museo nimeää venäläisiä mestareita ukrainalaisiksi

    Repin, Aivazovski ja Kuindži syntyivät Ukrainassa (tosin keisarillisella Venäjällä) Maailman tunnetuimpiin taidemuseoihin lukeutuva New Yorkissa toimiva Metropolitan Museum of Art julkaisi internetsivustollaan (1), (2) muutoksia useiden merkittävien teosten tekijöistä. Aikaisemmin niin taulujen nimikylteissä ja esittelyteksteissä kuin museon online-katalogissa maailmankuulujen venäläisinä mestareina tunnettujen Ilja Repinin, Ivan Aivazovskin ja Arhip Kuindžin kansallisuudeksi on vaihdettu Ukraina. Taiteilijoiden kansallisuuksien…

  • Mahdollisuus-veistos juhlistaa Super Bowlia 2023

    Pohjois-Amerikan urheilumaailman suurin vuosittainen tapaus, amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu eli Super Bowl kerää satojen miljoonien tv-katsojien yleisön kautta kaikissa maanosissa, ja ottelun oheistapahtumissa viihdealan megatähtien esitykset ovat sesongin puhutuimpia spektaakkeleita. Vuoden 2023 Super Bowl -ottelu Philadelphia Eagles vs. Kansas City Chiefs pelataan Arizonan Glendalen State Farm Stadium -stadionilla, ja tapahtumaa juhlistetaan palloliiga NFL:n (National Football League)…

  • Tintti Amerikassa -kirjan kansikuvan hinnaksi 2.16 miljoonaa euroa

    Mustavalkoisten piirrosten ennätys Tintti on yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvahahmoista, jonka seikkailuja 24 kirjan (albumin) sivuilla on seurattu noin 90 vuoden ajan. Tintin luoja, belgialainen Hergé (oikealta nimeltään Georges Remi) on noussut yhdessä surrealistitaiteilija René Magritten rinnalla Belgian tunnetuimmaksi kuvataiteilijaksi. Tintin seikkailut -kirjoja on julkaistu yli 50 kielellä, ja niiden myynti yltää yli 200 miljoonaan albumiin.…

  • Kultalaattaan kaiverrettu taideteos Kuuhun ”ikuisiksi ajoiksi”

    Laskeutumishetkellä kuvasta valmistuu Maassa 88 NFT-teosta Ihmiskunta lähetti vuonna 1977 ulkoavaruudessa mahdollisesti oleville sivilisaatioille tietoja itsestään Yhdysvaltain avaruushallinnon (NASA) lähettämien Voyager 1 ja Voyager 2 -luotaimien mukana. Kauas tuntemattomaan lähetettyihin kuparikiekkoihin on tallennettu kirjoitusta, ihmisten ääniä ja musiikkia, joilla kerrotaan Maan sijainnista ja planeettamme olosuhteista ja asukkaista. Voyager-luotaimet ovat jo ehtineet oman galaksimme eli Linnunradan…

  • Arkkitehti Maya Lin yksi vuoden 2023 Crystal Award -palkituista

    Tunnetuin työ Vietnam Veterans Memorial Washingtonissa Vuosittaisen maailman talousfoorumin (World Economic Forum) yhteydessä Sveitsin Davosissa juhlistettiin myös kulttuurin korkean tason saavutuksia Annual Crystal Award -palkintojen jaolla. Vuonna 2023 palkinto jaettiin jo 29. kerran, ja kunnianosoituksien saajia oli neljä; arkkitehti ja taiteilija Maya Lin, sopraano Renée Fleming sekä näyttelijät ja Idris Elba ja Sabrina Dhowre Elba.…

  • Odessa UNESCOn Maailmanperintö-ohjelmaan

    Poikkeuksellisesti samalla myös vaarantuneiden kohteiden listalle Yhdistyneiden kansakuntien Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO) on vahvistanut Odessan, ukrainalaisen Mustanmeren satamakaupungin vanhan keskustan sisällyttämisen Maailmanperintö-ohjelmaan (World Heritage List). Nimitys on edennyt ennätysvauhtia Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan takia. Odessa on kulttuurinsa ja kansallisten arvojensa ansiosta yksi hyökkääjän pääkohteista. Odessasta on jo tuhoutunut tai vahingoittunut useita arvokkaita kohteita, ja…

  • Yayoi Kusaman taide värittää Harrods-tavaratalon julkisivun

    Louis Vuitton-malliston ainutlaatuinen avaus Lontoon Harrodsin tavaratalo on kuuluisa siitä, että ostaja voi tilata – ja myös saada – kaupasta ihan mitä tahansa tilaakin. Tavaratalon joulukoristelu on sekin omaa luokkaansa, mutta talvella 2023 Harrodsin julkisivu  on koristeltu tavalla, jonka kaltaista ei ole nähty milloinkaan aikaisemmin. Tavaratalon koko leveydeltä ja korkeudelta esitellään japanilaisen taiteilija Yayoi Kusaman…

  • Teneriffa ei huoli Rodin-museota

    ”Liian kallis, ei paikallista yhteyttä” Espanjaan on perustettu suuria, kansainvälisesti kuuluisia taidemuseoita, joiden sijaintikaupungit ovat saaneet paljon myönteistä julkisuutta ja myös kaivattua taloudellista hyötyä. Mutta tämä tie kulttuurin rikastuttamiseen näyttää olevan lopussa, kun Kanarian saarten satamakaupunki Santa Cruz de Tenerife kieltäytyi Pariisissa toimivan Rodin-museon (Musée Rodin) aloitteesta perustaa museo Kanarian saarille. Hanketta on valmisteltu reilun…

  • Kiinan Jäniksen vuosi -postimerkit säteilevät iloa, onnea ja elinvoimaa

    99-vuotias taiteilija aloitti horoskooppimerkkien sarjan 1980 Kiinalaisessa kalenterissa tammikuun 22. päivänä 2023 alkaa Jäniksen vuosi, joka horoskooppiuskomuksen mukaan tuo tullessaan onnellisuutta, iloa ja menestystä. Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan horoskooppikalenterin mukaisen eläinradan merkkivuosien alkua juhlistetaan erikoispostimerkeillä. Jäniksen vuoden merkit on suunnitellut veteraanitaiteilija, työn valmistumishetkellä 99-vuotias Huang Yongyu. Hän on veteraani paitsi koko taiteilijauraansa ajatellen myös…

  • Ukrainasta varastettuja taideaarteita jäljitetään UNESCOn johdolla

    Venäläiset joukot ovat tuhonneet Ukrainassa jo lähes vuoden jatkuneen hyökkäyssodan aikana ainakin 230 kulttuurihistoriallisesti arvokasta kohdetta. Valloittajat ovat vieneet maasta tuhansia taideaarteita, joista osa on kuljettu Venäjälle, ja osa päätyy todennäköisesti eurooppalaisille markkinoille (1). Varastettujen esineiden kauppaa pyritään hillitsemään tehostamalla laittomasti kaupiteltavien kohteiden tuntemusta niin museoissa, gallerioissa kuin yksityisillä taidekaupoilla. Laittoman kaupan estämiseksi ”arkojen kohteiden”…

  • Kuningatar Victorian kukkatauluja löytyi maalaistalosta

    Britannian kuninkaallisten taide nousee otsikoihin yllättävän usein. Kuningas Charles III on tunnustettu akvarellimaalari, jonka työt ovat usein näyttelyissä ja huutokaupoissa (1). Todellinen yllätys sen sijaan on Surreyn kreivikunnasta, Lontoon eteläpuolella sijaitsevan maalaistalon varastosta löytyneiden kukka-aiheisten taulujen historia. Taulut on maalannut kuningatar Victoria (1819–1901; kuningattarena vuodet 1837–1901). Värikkäät ja yksityiskohtaiset kukkataulut löytyivät täysin odottamattomina aarteina, kun…

  • Liettuan kansallisooppera ja baletti hyllyttävät venäläiset teokset

    Romeo ja Julia sekä Kevätuhri korvataan kotimaisilla produktioilla Liettuan kulttuuriministeri Simonas Kairis esitti tammikuun 2023 alussa, että maassa on toimeenpantava ”venäläisen kulttuurin henkinen karanteeni”. Ehdotuksen mukaan Liettuassa ei tule esittää mitään venäläisten tekijöiden teoksia niin kauan, kun suurvallan hyökkäyssota jatkuu Ukrainassa (1). Tätä ukaasia noudattaen pääkaupunki Vilnassa toimiva Liettuan kansallisooppera ja balettiteatteri vaihtavat kevätkauden 2023…

  • Mysteeri ratkesi tekoälyn avulla: Madonna ja lapsi -taulu on aito Rafael

    Kasvojentunnistusohjelma on ihmissilmää tarkempi ja luotettavampi Taiteen tutkijoita on yli 40 vuoden ajan askarruttanut vanhaksi renessanssiajan teokseksi arvellun Madonna ja lapsi -aiheisen taulun alkuperä ja tekijä. Tyyliltään maalausta on verrattu 1500-luvun mestariin, italialaiseen Rafaeliin (1483–1520; taiteilija tunnetaan myös nimellä Rafaello), jonka tunnetuimmat työt ovat aiheeltaan nimenomaan Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittäviä tauluja ja freskoja. Varmaa…

Kai Aulio Avatar