-
Brasilian presidentiksi palaava Lula palauttaa kulttuuriministeriön
Niin kotimaassaan kuin ulkomailla yksinkertaisesti Lula-nimellä tunnettava Luiz Ignácio Lula da Silva aloittaa tammikuussa 2023 Brasilian presidenttinä voitettuaan vuodesta 2019 maata hallinneen Jair Bolsonaron tiukassa äänestyksessä. Lukuisissa vaalikamppailun teemoissaan Lula lupasi palata vanhaan, eli Bolsonaron syrjäyttämiin ja lakkauttamiin käytäntöihin. Yksi vanhan palauttamista merkitsevistä lupauksista on maan kulttuuriministeriön toiminnan käynnistäminen uudelleen. Bolsonaro lakkautti ministeriön ensi töikseen.…
-
Kunnia Ukrainalle on Viron kaunein postimerkki 2022
Kahden euron Ukraina-juhlaraha ollut menestys Viron postilaitoksen (Omniva) julkaisema, sodan koettelemalle Ukrainalle tukea osoittava erikoispostimerkki on valittu vuoden 2022 filatelistiseksi merkkitapaukseksi. Virolaiset ovat ottaneet merkin välittämän huolen ja kansallisen sympatian osoituksen tosissaan, ja Slava Ukraini eli Kunnia Ukrainalle -merkin koko 50’000 kappaleen painos myytiin loppuun nopeasti. Suosiota osattiin toki odottaa, ja Ukraina-merkin painos oli kaksi…
-
Banksyn muraali yritettiin varastaa Ukrainassa
”Seinämaalaukset ovat poliisin ja yhteiskunnan suojeluksessa” Tuntemattomana pysyttelevä, maailman tunnetuimmaksi katutaiteilijaksi luonnehdittu Banksy maalasi marraskuun alkupuolella 2022 seitsemän muraalia ukrainalaissa kaupungeissa sijaitseviin, Venäjän pommituksissa tuhoutuneisiin rakennuksiin (1). Muraaleista tuli niin ukrainalaisille kuin koko maailmalle väkivallan vastustamisen symboleja, mutta inhimillinen ahneus osoittautui täälläkin olevan aatteita voimakkaampi. Joulukuun 2. päivänä pääkaupunki Kiovan lähellä sijaitsevan Hostomelin kaupungin poliisi…
-
Winston Churchillin maisemataulu huutokaupan vetonaula
Yli 500 teosta tuottanut harrastus alkoi masennuspotilaan terapiana Syksyllä 2022 valtaan noussut Britannian kuningas Charles III tunnetaan taitavana ja tuotteliaana akvarellitaiteilijana (1), (2), ja saman kaltainen harrastus luonnehtii myös valtakunnan toisen maailmansodan aikaista pääministeriä Sir Winston Churchilliä (1874–1965). Churchillin koko tuotanto kiinnostaa nykyisinkin taidemarkkinoilla, ja uusimpana hänen teoksistaan oli kaupan vuonna 1916 maalattu maisema-aiheinen öljyväriteos.…
-
Taiteen huippuja Qatarissa: Yayoi Kusama
Lähi-idässä, Persianlahden kaakkoisosan niemimaan kattava, pinta-alaltaan pieni Qatarin emiirikunta on syystalvella 2022 koko maailman uutisten keskiössä jalkapalloilun maailmanmestaruuskisojen (World Cup) ansiosta. Urheilullisten hienouksien rinnalle tai ohikin uutisiin ovat nousseet kisojen järjestelyoikeuksien hankinnassa käytetyt korruptiomiljoonat sekä mittavien stadionien työmailla lähes orjatyövoimana käytettyjen vierastyöläisten ala-arvoiset olosuhteet ja jopa arabimaailman mittareilla räikeät tasa-arvon ja ihmisoikeuksien loukkaukset. Negatiivisen julkisuuden…
-
Virginia Woolf, Lontoo: Hieno patsas, kiistanalainen paikka
Kaivattu lisä naisia kunnioittaviin muistomerkkeihin Lontoossa asunut ja työskennellyt kirjailija ja kirjankustantaja Virginia Woolf (oikealta nimeltään Adeline Virginia Stephen) on saanut vuosien valmistelun jälkeen näköispatsaan muistomerkikseen kaupungin Richmond-upon-Thames kaupunginosaan, Thames-joen rannan tuntumaan. Veistoksen suunnitteli ja toteutti kuvanveistäjä Laury Dizengremel. Veistoksessa luonnollisessa koossa esitettävä, hymyilevä ja kirja kädessään istuva kirjailija istuu puistonpenkillä, katse kohti Thames-jokea. Veistoshanke…
-
Turkkilaisten kielten mestariteokset ilmestyivät 100-osaisena kokoelmana
Turkkilaisia kieliä käyttää 350 miljoonaa ihmistä noin 30 maassa Menestyksekkäiden kirjailijoiden koko tuotannosta julkaistaan eri maissa ja eri kielialueilla koottuja teoksia, joissa yhtenäiseen asuun painetut kirjat ja muut painetut tuotokset esitetään yhtenäisessä asussa. Samanlainen kunnianosoitus on saatu valmiiksi kokonaiselle kielikunnalle, turkkilaisille kielille. Turkki on näistä kielistä ylivoimaisesti tärkein ja laajimmin käytetty, mutta kielikuntaan kuuluu noin…
-
Kiovan taideaarteita ”pakolaisiksi” ja näyttelyyn Madridissa
Salainen pelastusoperaatio pahimpien ohjusiskujen päivänä Venäläiset, hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvät joukot ovat ryöstäneet valloittamillaan alueilla museoita ja taidegallerioita, joiden aarteista tuhansia teoksia on kuljetettu jo aikaisemmin vallatulle Krimin niemimaalle ja ilmeisesti myös suoraan Venäjälle (1). Ukrainassa valloituksiin ja ryöstelyyn on varauduttu (2), ja onnistuneen ennakoinnin ansiosta ainakin Kiovan museoista on pelastettu mittaamattoman arvokkaita teoksia ”maanpakoon”. Jännityselokuvan…
-
Sir Ringo Starrin Rauha ja rakkaus -veistoksilla rahaa hyväntekeväisyyteen
Ex-Beatlen tervehdys on yleismaailmallinen symboli Kaikkien aikojen tunnetuimmaksi ja menestyksekkäimmäksi rock-yhtyeeksi aikanaan kohonneen The Beatles -yhtyeen rumpali Ringo Starr jatkaa edelleen aktiivista esiintyvän muusikon työtään. Tämän lisäksi Sir Ringo tunnetaan panoksestaan hyväntekeväisyystyössä. Uusimpana panoksena Ringo Starrin suunnittelemasta ja miehen itsensä näkyvästi lanseeraamasta Peace and Love eli Rauha ja rakkaus -veistoksesta valetaan 500 kappaleen erä, joka…
-
Saksa lahjoittaa 18-vuotiaille 200 euron kulttuuripassin
Vuonna 2023 kaikki Saksassa 18 vuotta täyttävät saavat yhteiskunnan lahjana 200 euron arvoisen kulttuuripassin, jolla nuoret voivat rahoittaa museo- konsertti-, teatterikäyntejä ja muita kulttuuritapahtumiin osallistumisia. Passiin oikeutetut voivat hakea etua internetin kautta vuoden alkupuoliskolla. Uudesta edusta ilmoittivat 11.11.2022 asiaa yhteistuumin valmistelleet kulttuuriministeri Claudia Roth ja talousministeri Christian Lindner. Saksan valtiopäivien (Bundestag) budjettikomitea oli hyväksynyt kulttuuripassi-ohjelman…
-
New Yorkissa 2’400 taiteilijalle tuhannen dollarin perustulo
Taiteen arvo osavaltiossa 120 miljardia vuodessa Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltio liittyy alueisiin, joiden taiteilijoille pyritään turvaamaan säännöllinen taloudellinen perustoimeentulo, jota ei sidota jatkuviin hakemuksiin tai määriteltyihin työn tuloksiin. Yksityisin varoin toimiva The Creatives Rebuild New York -hanke (CRNY) julisti helmikuussa 2022 taitelijayhteisöjen jäsenille haettavaksi 1’000 dollarin (sama euroissa) kuukausittaisen perustulon. Hakemuksia jätettiin määräaikaan mennessä noin…
-
Latvia tuhonnut kaikki neuvostoajan muistomerkit
Sorron muistoja hävitetty lain vaatimusta enemmänkin Latviassa kesäkuun 23. päivänä 2022 voimaan astunut laki edellytti kunnilta ja valtiollisilta toimijoilta, että kaikki niiden hallinnassa tai toimivallassa olleet aikaisemman neuvostovallan tai natsimiehityksen aikaiset muistomerkit ja muut noista ajanjakoista kertovat julkiset huomionosoitukset on tuhottava marraskuun 15. päivään 2022 mennessä. Ja lakia on noudatettu kirjaimellisesti, Baltic News Network -sivusto…
-
Amerikkalaismies palautti isoäidiltä perityt antiikkiesineet alkuperämaihinsa
Museoissa ja kodeissa on paljon laittomista kaivauksista tulleita aarteita Maailmanlaajuinen keskustelu kulttuurin omistusoikeuksista ja esineiden laittomasta kaupasta on johtanut vuosien kiistelyjen jälkeen päätöksiin palauttaa etenkin kolonialismin aikakaudella länsimaihin vietyjen esineiden palauttamisesta alkuperäisille kotiseuduilleen (1). Museoiden ja julkisten laitosten päätöksissä on usein taustalla kulttuuriministerien välisiä neuvotteluja. Julkisuus on nostanut taiteen ja antiikkiesineiden laittomuudet myös yksilötason eettiseksi…
-
Banksy sodan runtelemassa Ukrainassa
Tuntemattomana pysyttelevä, ajallisesti ja paikallisesti yllättävistä ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavista seinämaalauksistaan tunnettava katutaiteilija Banksy on tyylilleen uskollisesti taas ajan hermolla, tällä kertaa hyökkäyssodan kohteeksi joutuneessa Ukrainassa. Eri ukrainalaiskaupunkeihin on ilmestynyt yllätyksellisesti seinämaalauksia, joiden tyyli ja aihevalinnat viittasivat Banksyyn. Ja varsin pian taiteilija vahvisti Instagram-tilillään tehneensä maalauksen, jossa voimistelija seisoo käsillään pommitetun kerrostalon raunioissa. Suoraan Banksy…
-
Vanhimmat tunnetut aakkoset ikuistettiin täikampaan 3’700 vuotta sitten
”Kitkekööt nämä piikit täit hiuksista ja parrasta” Ihmiskunnan kirjoitetun historian alku perustui symboleihin, joista tunnetuimpia ovat Mesopotamiassa käytetyt merkit ja egyptiläisten hieroglyfit. Nykyinen, aakkosellisiin kirjaimiin perustuva kirjoitus opittiin sekin tuhansia vuosia sitten. Vanhin aakkoselliseen järjestelmään perustuva lause tunnistettiin Israelissa, jossa jo vuosia sitten löytyneen luuesineen merkkejä ei heti tunnistettu kirjainmerkeiksi (1). Jerusalemin Hebrew-yliopiston tutkijat…
-
Kopioksi arveltu maalaus osoittautui aidoksi Rembrandtiksi
Taidemaailmassa on kuohunut ilmastoaktivistien vandalisoitua kuuluisia museoiden tauluja huomionhaku- tempauksissaan. Paljon huomiota ovat saaneet osakseen myös uutiset, jotka ovat kertoneet kuuluisien arvotaulujen olevan väärennöksiä (muun muassa New Yorkin Modernin taiteen museon Johannes Vermeerin maalaus Tyttö ja huilu, lokakuussa 2022 (1)). Positiivisiakin ja ehkä edellisiä yllättävämpiä uutisia toki taiteesta kuuluu. Yksi näistä on Haagissa, Alankomaissa sijaitsevassa…
-
Venäjän joukot ryöstivät rekkalasteittain taidetta Hersonin museosta
Putinin sotatilalaki antaa sotilaille luvan varastaa taidetta Valloittajat ovat kautta sotien historian vieneet uhreiltaan arvoesineitä sotasaaliina, eivätkä venäläiset, Ukrainaan hyökänneet joukot ole poikkeus. Sotilaat ovat varastaneet valloittamillaan alueilla yksityiskodeista kodinkoneita ja muuta tavaraa, jota on sitten lähetetty kotiin tai myyty naapurimaassa Valko-Venäjällä käteisrahan hankkimiseksi. Suuressa mitassa tapahtuu sodanjohdon määräyksellä kokonaisten museoiden ja kokoelmien ryöstelyä, jota…
-
Kuningas Charles III:n akvarelli taidekaupan vetonaula
Monarkin taiteilijauran teosten myyntitulot yli 6 miljoonaa puntaa Syyskuussa Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijaksi noussut kuningas Charles III tunnetaan innokkaana ja taitavana vesivärimaalausten tekijänä, jonka teoksia on ollut useissa näyttelyissä (1). Myös myyntiin monarkin teoksia on päässyt – ja kauppa on käynyt. Ensimmäinen kuninkaan vallassa ollessa myyty työ (tosin vuonna 2001 maalatun akvarellin tekijä ei ollut kuningas…
-
Clara-sarvikuono näyttelyjen vetonaula 1740-luvulla, ja yhä vuonna 2022
Amsterdamin Rijksmuseum-taidemuseon syksyn 2022 kiinnostavimpiin katsottaviin kuuluu Clara-niminen intiansarvikuono – yhdessä kuuluisimpien renessanssimestarien kuten Rembrandtin ja Vermeerin teosten kanssa tietysti. Clara ja sarvikuonoaiheet ovat esillä museossa kaikkiaan 60 teoksen voimalla. Erityistä julkisuutta saa osakseen luonnollisessa koossa maalattu Claran muotokuva. Claran historia tunnetaan hyvin. Sarvikuono syntyi Intiassa vuonna 1738, ja jo hyvin nuorena poikasena se päätyi…