-
Maisemataidetta pommien sirpaleisiin Ukrainassa
Teosten myyntitulot Ukrainan armeijan hyväksi Ukrainalaiset ovat jo yli kymmenen kuukauden ajan joutuneet kärsimään Venäjän 24.2.2022 aloittaman hyökkäyssodan kauhuista, joita aiheuttavat koko maassa ohjusten ja tykistön ammusten uhkat. Raskaiden pommitusten jäljiltä lähes kaikkialla Ukrainassa on paitsi vaurioituneita ja kokonaan tuhottuja rakennuksia ja muita rakenteita myös ammusten kappaleita ja jäännöksiä sekä tykistön ammusten hylsyjä. Taiteilija Vadim…
-
Charles III taidekauppaan ensi kerran kuninkaana
Litografian hinnassa ei ole ”monarkkilisää” Syyskuussa 2022 Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijaksi noussut Charles III tunnettiin jo ennen valtaan nousuaan – eli Walesin prinssin asemassa – innokkaana ja osaavana akvarellimaalarina (1), jonka töitä on ollut arvostetuissa näyttelyissä, ja jotka ovat olleet suosittuja taidehuutokaupoissa ja gallerioissa (2). Siksi olikin jännittävää odottaa, jatkaako monarkki taiteensa kauppaa myös kuninkaan asemassa.…
-
Pantonen vuoden väri 2023 on Viva Magenta
Perustana luonnollinen karmiininpunainen Muodin, kosmetiikan, designin ja monen muun aihealueen keskeinen elementti ja usein myös kaupallinen vetovoimatekijä on väri. Muodin nopean vaihtuvuuden ja kiertokulun takia pinnalla olevat värisävyt vaihtelevat usein, ja johtavilla trendien luojilla on tapana julkaista säännöllisesti uusia sävyjä, ”vuoden värejä”. Pigmenttiteollisuuden ja uusien värien kehittäjien ykköskastiin lukeutuva Pantone julkisti Miamissa 1.12.2022 vuoden 2023…
-
Alankomaat rajoittaa arvotaiteen myyntiä ulkomaille
Prinsessa Christinan Rubens-kauppa ”viimeinen pisara” Alankomaat valvoo ja rajoittaa kansallisesti arvokkaiksi arvioitujen taideteosten myyntiä pois maasta. Uuden lain nojalla yksityiskokoelmista myytäviä teoksia on aina ensisijaisesti tarjottava hankittaviksi kansallisille museoille ja muille toimijoille. Korvaamattomiksi kulttuuriaarteiksi luokiteltavien teosten myyntiä rajoittavan lain pohjalla on kansallisen perinteen ja kulttuurin arvoja vaalivan Collectie Nederland -komission ohjeistus. Komission työ käynnistyi vuonna…
-
Venetsian biennaali 2022 kaikkien aikojen menestys
Yli 800’000 kävijää, 35 % enemmän kuin koronaa edeltävänä aikana Järjestyksessään 59. Venetsian nykytaidebiennaali (23.4. – 27.11.2022) ylitti varmasti kaikki asetetut tavoitteet ja odotukset, kun tapahtuma (Biennale Arte 2022) voitiin toteuttaa maailmanlaajuisen koronapandemian takia yhden vuoden myöhässä. Verrattuna vuoden 2019 biennaaliin, tapahtuman virallisiin tilaisuuksiin ostettiin 35 prosenttia enemmän pääsylippuja kuin edelliskerralla, yhteensä yli 800’000 lippua.…
-
Ai Weiwei mukana tiikerien suojelussa
Viime vuosina erityisesti pakolaisten ja ihmisoikeusrikkomuksista kärsivien ihmisten hätää teoksillaan kuvannut kiinalaissyntyinen taiteilija Ai Weiwei on ottanut sydämen asiakseen myös eläinsuojelun, etenkin tiikerien avustamisen. Tähän työhön Ai osallistui marraskuussa 2022 Lontoon Sotheby’s -huutokauppakamarilla esillä olleessa, myyntiin tarjottujen tekstiilitöiden Tomorrow’s Tigers (Huomisen tiikerit) -nimisessä kokoelmassa. Ai Weiwein teos The Tyger oli kokoelman ainoa uniikkiteos, kun muiden…
-
Intialaistaiteilijan ennätysjoulupukki: 10 x 23 metriä hiekkaa, 1’500 kiloa tomaatteja
Intialainen, kansainvälisesti suurista hiekkateoksistaan tunnettu taiteilija Sudarsan Pattnaik teki oppilasjoukkonsa kanssa tiettävästi maailman suurimman hiekasta koostetun joulupukin. Kotiosavaltiossaan, jättivaltion itäosassa Bengalinlahden rannikolla sijaitsevassa Odishassa (vuoteen 2011 Orissa) Gopalpurin hiekkarannalle koostetun joulupukin mittasuhteet (korkeus x pituus) ovat kunnioitettavat 10.3 x 23 metriä. Kookkaan miehen pukuunkin tarvittiin ennätysmäärä materiaalia: yhteensä 1,5 tonnia tomaatteja. Ennätysteoksen kasaamisessa Pattnaikin apuna…
-
Sveitsiläistaiteilija toi valoiloa Kiovan rakennuksiin
Joulun valotaiteesta toivoa Ukrainalle ja maailmalle Sveitsiläinen taiteilija Gerry Hofstetter tuli avustajineen ja kollegoineen joulun alla Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan loihtiakseen kaupungin keskeisiin julkisiin rakennuksiin joulun ajaksi ennen näkemättömiä valotaideteoksia. Christmas Lights for Hope (Toivon jouluvalot) -valoteosten kuviot esittävät joulun teemoja sekä ukrainalaisille tärkeitä kansallisia symboleja. Arvorakennukset ovat valaistuina kolmen joulupyhän ajan iltaisin kello 16–22. Tarkoin…
-
Maailman pienimmät (?) taideteokset: Sydämet timantissa
Hollantilaistaiteilija Pablo Lückerin ainutlaatuinen 13 teoksen sarja Pieni on kaunista -sanontaa käytetään monissa yhteyksissä, mutta joulukuussa 2022 Alankomaissa julkistetussa taideprojektissa lause pitää varmasti paikkansa – ja kauneuden lisäksi pieni on tässä tapauksessa myös kallista. Amsterdamilainen Trophy by Gassan -jalokiviyritys antoi taitelija Pablo Lückerin käyttöön 13 Gassan 121 -huippusarjaan kuuluvaa, patentoitua timanttia (1), joihin tuli suunnitella…
-
Näyttelijä Sharon Stone on aktiivinen taidemaalari
Kohuttu ja kehuttu näyttelijä ja Hollywood-filmitähti Sharon Stone on jo pitkään harrastanut kuvataidetta, etenkin akvarellimaalausta. Töitään hän ei ole tuonut näyttelyjen kautta julkisuuteen, mutta sosiaalisen median kautta näyttelijättären ystävät ja ihailijat ovat saaneet tauluihin tutustua. Useimmat Stonen teokset ovat abstrakteja ja hyvin värikkäitä. Joulun alla (21.12.2022) Sharon Stone julkaisi Instagram-tilillään laajan kokoelman töitään otsikolla Latest…
-
Zaha Hadid -arkkitehtien Qatarin MM-kisoihin suunnittelemat teltat pakolaisille
Kuukauden ajan Qatarissa jalkapalloilun maailmanmestaruuskisojen tilapäistoimintojen asemapaikkoina toimineet telttamaiset tilapäisrakennukset jatkavat elämäänsä auttamalla pakolaisiksi joutuneita Jemenissä, Syyriassa ja Turkissa. Modernit, tiloiltaan ja käyttötarkoituksiltaan muunneltavat teltat suunnitteli Qatarille kansainvälisesti tunnettu Zaha Hadid Architects -toimisto. Kaikkiaan 27 rakennuksen lahjoituksen ja tulevat kohteet ja käyttötarkoitukset toteutti toimiston kanssa yhteistyössä kansainvälinen Education Above All -säätiö. Teltat palvelevat jatkossa etenkin…
-
Kuningas Charles III:n setelit julkistettiin
Käyttöön Englannissa ja Walesissa vuoden 2024 puolivälissä The Bank of England, Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankki julkisti 20.12.2022 mallit uusista, syyskuussa 2022 valtaan nousseen kuningas Charles III:n kuvalla varustetuista setelirahoista. Setelien nimellisarvot ovat, kuten nykyisissäkin rahoissa, 5, 10, 20 ja 50 puntaa (£5, £10, £20 ja £50). Setelin arvopuolen oikeassa laidassa olevan suurikokoisen muotokuvan lisäksi pienempi kuninkaan…
-
Christie’s-taidekaupan ennätysvuosi: myynti 8.4 miljardia
Myös Sotheby’s ylsi yli 8 miljardin kokonaismyyntiin Taiteen ja ylellisyystavaroiden kauppa toipui koronapandemian aiheuttamasta parin vuoden taantumasta ja saavutti kaikkien aikojen suurimpia myyntilukuja. Edes Ukrainassa käytävän sodan tai maailmanlaajuisen energiakriisin vaikutukset makrotalouteen eivät pysäyttäneet arvotavaroiden kauppaa. Christie’s– huutokauppayrityksellä taiteen, korujen ja muiden ylellisyystuotteiden kokonaismyynti vuodelta 2022 nousee 8,4 miljardiin dollariin (nykykurssilla summa on jokseenkin sama…
-
Paul Cézannen omakuva löytyi tutun asetelman alta
Taiteen maailmassa museoiden konservaattorit ja tutkijat löytävät aika ajoin – ja aina yhtä suurena yllätyksenä – vanhojen mestarien aikaisemmin tuntemattomia teoksia. Maalausten uudet tutkimustekniikat ovat paljastaneet tunnettujen taulujen alta vanhempia, saman taiteilijan teoksia. Joskus nämä piiloon jääneet maalaukset on tarkoituksella jätetty uuden, saman aiheen paremman version alle, ja usein jo valmiin maalauksen päälle on tehty…
-
Kulkukoirille muistomerkki Georgian pääkaupunkiin
Eläimiä esittävät patsaat ovat yleisiä kaikkialla maailmassa. Useimmat eläinpatsaat on pystytetty kunnioittamaan tai muistamaan kansallisia symboleja kuten maiden, maakuntien tai kaupunkien vaakunaeläimiä, ihmisen taloudelle tärkeitä tuotanto- tai riistaeläimiä, luonnon suurpetoja tai muuten näyttäviä lajeja tai jonkin erityisen tapahtuman tai uroteon suorittaneita otuksia. Georgian pääkaupungissa Tbilisissä paljastettiin 27.11.2022 varsin harvinainen eläinmuistomerkki, joka kunnioittaa kaupungin runsasta kulkukoirien…
-
Banksyn teoksella apua Ukrainan siviileille
Maailman kuuluisin katutaiteilija Banksy tunnetaan yllättävistä ja usein yhteiskunnallisesti ja humanitaarisesti kantaa ottavista teoksistaan, joita ilmestyy odottamattomiin ja ajankohtaisiin paikkoihin. Marraskuussa 2022 Banksy vieraili salaa Ukrainassa, jonne hän maalasi seitsemän muraalia (1), (2). Seinämaalauksista tuli pian koko sotaa käyvän maan kansalaisten arvostamia huomion ja solidaarisuuden symboleja. Vierailun myötä antamaansa tukea Ukrainalle Banksy jatkaa lahjoittamalla uuden,…
-
Hunter Bidenin taide näkyvästi julkisuudessa
Epäilyjä, sijoitetaanko USA:n presidentin nimeen vai pojan kykyihin Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin poika Hunter Biden on ollut viime vuosina julkisuudessa hänen ulkomaisiin liiketoimiinsa kohdistuneiden epäselvyyksien takia. Varsinkin poliittisesti arkaluontoisissa kohteissa Ukrainassa ja Kiinassa ylläpidetyt kauppasuhteet ovat nostaneet varjon – ei niinkään Hunterin kuin isä-Bidenin – poliittisen uskottavuuden takia. Omilla ansioillaan Hunter Biden on nyt ajankohtainen,…
-
Latvialta juhlaraha Ukrainan auttamiseksi
Kolikon teemana vapaus, suunnittelija Ukrainasta Latvia lisää tukeaan sotaa käyvälle Ukrainalle, kun maan keskuspankki (Latvijas Banka) julkaisee erityisen, ”Vapaus Ukrainalle” -teemaan suunnitellun juhlarahan. Joulukuun 15. päivänä 2022 liikkeelle laskettavaa, nimellisarvoltaan viiden euron juhlakolikkoa lyödään 8’000 kappaleen rajoitettu erä. Kolikon myyntihinta on 75.50 euroa, ja rahan myynnistä saatava tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Ukrainalle (1). Naapurimaa Viro julkaisi…
-
Liettua poisti hautausmaalta neuvostosotilaiden muistomerkin
YK:n Ihmisoikeusneuvosto vastustaa patsaiden irrotusta Liettuan pääkaupungissa Vilnassa toteutettiin joulukuun alkupäivinä operaatio, joka viimeisteli Baltian maissa yleisesti harjoitettua Neuvostoliiton miehitysajasta tai puna-armeijan saavutuksista kertovien patsaiden ja muistomerkkien hävitystä. Tällaisia toimia on tehty monissa maissa jo kymmeniä tai jopa satoja, mutta Vilnassa liettualaiset menivät pitemmälle kuin muut. Viimeisin toimi kohdistui Vilnan Antakalnisin hautausmaalla (Antalkalnio kapinės) olleeseen…
-
Maailman suurin (jalkapallokentän kokoinen) öljyvärimaalaus Qatarissa
Teos kuvaa pallon ja palloilun historian Eri alojen ennätyksistä kisailtaessa suuri on tunnetusti kaunista – myös tauluissa. Kankaalle maalatuissa öljyväritauluissa uusi, maailmanlaajuisesti tunnettuun Quinnesin Ennätysten kirjaan (Guinness Book of Records) päässyt ”taulu” paljastettiin 7.12.2022 Qatarissa, joka on samaan aikaan suuren kiinnostuksen kohteena jalkapalloilun maailmanmestaruuskisojen (World Cup) ansiosta. Jalkapallo on pääosassa myös ennätysmaalauksessa, jonka toteutti iranilaissyntyinen…